Teknologia- ja innovaatio-osaamista vahvistamassa Pohteella

ASIAKASTARINA: TEKNOLOGIA- JA INNOVAATIO-OSAAMISTA VAHVISTAMASSA POHTEELLA

Pohjois‑Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde toteutti loppuvuonna 2025 yhteistyössä LAB-ammattikorkeakoulun kanssa kaksi valmennuskokonaisuutta, jotka oli muotoiltu ja suunniteltu Pohteen tarpeiden mukaisiksi. Kokonaisuuksien tavoitteena oli vahvistaa henkilöstön teknologia‑ ja innovaatio‑osaamista sekä tukea muutostyötä teknologian käyttöönottojen yhteydessä. Valmennukset toteuttivat LAB-ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja työelämäkehittämisen asiantuntijat, Anna Lahti ja Jaana Valtonen.

Perusta jatkuvalle kehitykselle

Valmennukset loivat Pohteella yhteistä ymmärrystä teknologian roolista, vahvistivat muutosvalmiutta ja tukivat henkilöstön osaamisen kehittämistä hyvinvointialueen tavoitteiden mukaisesti. Kokonaisuudet toimivat myös pohjana jatkokehittämiselle ja osaamisen vahvistamiselle tulevaisuudessa. Myös Pohteen projektisuunnittelija Miika Sormunen näkee valmennuksilla merkittävää arvoa tulevaisuutta ajatellen:

Ammattilaiset saivat eväitä innovaatio-osaamiseen sekä käytännön työkaluja kehittämiseen. Koulutuksen jälkeen osallistujilla on entistä enemmän keinoja tukea muiden ammattilaisten teknologiaosaamista omassa yksikössään tai tiimissään.

Pohteen henkilöstö koki valmennuksen vaikuttavana ja arvioivat kokonaisuuksien tuottaneen heille käytännönläheistä hyötyä. He kokivat, että koko valmennus vahvisti heidän muutosvalmiuttaan, lisäsi uskallusta hyödyntää uusia teknologioita ja tarjosi käytännön työkaluja teknologian käyttöönottojen tueksi arjen työssä. Kiitosta valmennuksessa erityisesti saivat osallistavat menetelmät, pienryhmätyöskentely ja asiantunteva valmennus.

Yhteistyö oli sujuvaa. Pidimme Pohteella erityisesti siitä, että valmennukset räätälöitiin meidän tarpeisiimme sopiviksi. Kouluttajat olivat innostavia, ammattitaitoisia ja todellisia kehittämisen ammattilaisia,” kertoo Sormunen.

Teknologian hyödyntäminen osana arkea: kaksi valmennuskokonaisuutta

Ensimmäisessä valmennuskokonaisuudessa keskityttiin teknologiamyönteisyyden vahvistamiseen, teknologiaosaamisen kehittämiseen sekä muutoskyvykkyyden vahvistamiseen ikäihmisten toimialueella. Kolme erillistä valmennuspäivää tarjosi henkilöstölle keinoja ymmärtää teknologian roolia osana palvelu‑ ja asiakasprosesseja sekä oman työn kehittämistä muuttuvassa toimintaympäristössä.

Toinen valmennus oli yhden iltapäivän mittainen kokonaisuus, jonka painopiste oli teknologia‑ ja innovaatio‑osaamisen vahvistamisessa kuntoutuksen toimialueella. Kokonaisuudessa tarkasteltiin teknologisten ratkaisujen tavoitteita, tarpeita ja käyttöönottoa osana koko elinkaarta. Valmennuksessa hyödynnettiin lyhyitä teoreettisia alustuksia sekä käytännönläheisiä palvelu‑ ja asiakascaseja.

Molemmissa valmennuksissa korostui osallistava ote. Teknologian tarkastelu sidottiin osallistujien arkeen, palveluprosesseihin ja asiakastyöhön. Case-esimerkkien ja yhteisten keskusteluiden sekä ryhmätöiden kautta syvennettiin ymmärrystä siitä, miten teknologiaa pystytään hyödyntämään ja miten muutosta voidaan viedä yhdessä eteenpäin.

Valmennukset tukivat Pohteen tavoitteita teknologian ja innovaatioiden hyödyntämisessä sekä loivat vahvan pohjan henkilöstön osaamisen ja toimintatapojen jatkuvalle kehittämiselle myös tulevaisuudessa.