Osallisuus on ollut viime vuosina vahvasti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa, eikä syyttä. Eriarvoisuuden, polarisaation ja ulkopuolisuuden tunteen vahvistuessa tarve yhteenkuulumisen, vaikuttamisen ja merkityksellisyyden kokemuksille korostuu. Mutta mitä osallisuus oikeastaan tarkoittaa, ja miksi se on nyt tärkeämpää kuin koskaan? Millaisia vaikutuksia sillä on, kun ihminen kokee olevansa osa yhteisöä. Toisaalta mitä seuraa, kun tunne osallisuudesta puuttuu?’
Osallisuus on iso ja monitahoinen käsite
Osallisuudella tarkoitetaan mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämään, olla mukana yhteisön tai yhteiskunnan toiminnassa, tulla kuulluksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos THL:n verkkosivustolla osallisuus määritellään neljästä tulokulmasta: yksilön, yhteisön, yhteiskunnan ja politiikan tasoilla.
LAB-ammattikorkeakoulun TKI-asiantuntija Outi Jokinen on työssään päässyt mukaan moniin osallisuuden keinoja ja työkaluja kehittäviin projekteihin. Hänen mukaansa ajatukseen osallisuudesta liittyykin niin monta ulottuvuutta, että sitä on vaikea pukea kovin ytimekkääseen muotoon.
“Yksilötasolla osallisuudella tarkoitetaan kuulumista johonkin ja tunnetta siitä, että pystyy vaikuttamaan omaan elämänkulkuun ja asioihin. Laajemmassa kuvassa se on yhteisön luottamusta ja arvostusta, sekä niiden luomaa merkityksen tunnetta. Yhteiskunnan vinkkelistä osallisuus on sitä, miten mahdollisuudet ja oikeudet toteutuvat, ja toisaalta miten osallisuustyön johtamista hoidetaan yhteiskunnan tasolla, sosiaalipalveluissa ja muissa palveluissa. Osallisuutta tarkastellaan myös politiikan näkökulmasta, jolloin tarkoitetaan ihmisten osallistumista ja vaikuttamista.”
Arkiset osallisuuden kokemukset, kuten kuuluminen työyhteisöön ja harrastuksiin, tai oman lähiympäristön asioihin vaikuttaminen, voivat tuntua vähäisiltä, mutta niillä on suuri merkitys. Ne voivat osaltaan olla ehkäisemässä syvempää osattomuutta, joka kumpuaa yhteiskunnan rakenteellisista ongelmista, kuten työttömyydestä, köyhyydestä tai syrjinnästä. Pienet asiat kytkeytyvät laajoihin kokonaisuuksiin: kun arki ei tarjoa mahdollisuuksia osallistua ja tulla kuulluksi, saattaa se syventää kokonaisvaltaista osattomuuden tunnetta ja heikentää hyvinvointia yksilötasolla ja yhteiskunnassa.
“Osallisuus, tai samalla tavalla osattomuus, voi koskea ketä tahansa meistä ja tämä vaihtelee paljon ihmisen elämäntilanteiden mukaan. Riskitekijöitä ovat esimerkiksi erilaiset mielenterveyden haasteet, taloudellinen epävarmuus tai sairastumiset. Jostain syystä ei sitten löydykään enää itseltä voimavaroja osallistua sillä tavalla kuin on aiemmin osallistunut ja osattomuuden kokemus lisääntyy”, kertoo Jokinen.
Osallisuuden vaikutuksista osattomuuden seurauksiin
Osallisuudella on tunnetusti runsaasti positiivisia vaikutuksia. Osallisuuden tunne lisää hyvinvointia, vahvistaa yhteisöllisyyttä ja toimii motivaation lähteenä osallistumiseen sekä vaikuttamiseen. Kuulumalla johonkin tärkeäksi kokemaansa, yhteisöön tai kokonaisuuteen ihmiset tuntevat itsensä arvokkaiksi ja merkityksellisiksi.
“Ihmiset, jotka kokevat osallisuutta ovat todennäköisemmin aktiivisia, osallistuvat, järjestävät, auttavat ja tekevät yhteistyötä yhteisön vahvistamiseksi. Kaikki varmasti pystyvät visioimaan, millaisia positiivisia heijastuksia sillä on ympäröivään yhteiskuntaan. Jos ajatellaan vaikka työyhteisön kontekstissa, niin osallisuutta kokeva työntekijä on aktiivinen työyhteisön jäsen, suoriutuu työstään mallikkaammin, ja voikin paremmin työssään”, sanoo Jokinen.
Osallisuuden kääntöpuolena taas on se, että ihmiset jäävät eri tasoilla ulos osallisuuden tunteesta ja ajautuvat syrjäytymisen sekä epäluottamuksen kokemuksiin. Se voi ilmetä passiivisuutena ja vetäytymisenä yhteiskunnasta ja yhteiskunnallisesta osallistumisesta. Laajemmassa mittakaavassa tämä heikentää sosiaalista yhteenkuuluvuutta ja voi osaltaan lisätä yhteiskunnallista vastakkainasettelua.
“Kaiken keskiössä on tietysti yksilö ja jokaisen ihmisen hyvinvointi. Isommassa kuvassa osallisuuden puute näkyy erilaisina yhteiskunnallista tasapainoa horjuttavina tekijöinä, jotka haastavat sosiaali- ja terveyspalveluita varsin voimakkaasti. Esimerkkinä voidaan pohtia osattomuuden ja syrjäytymisen vaikutuksia esimerkiksi monella alalla vallalla olevaan työvoimapulaan. Jos työikäiset ihmiset kokevat osattomuutta ja ulkopuolisuutta, eivät he välttämättä olekaan valmiita työelämään”, Jokinen ynnää.
Kuuma peruna monessa yhteiskunnallisessa keskustelussa
Osallisuuden kysymykset ovat nousseet viime vuosien aikana voimakkaasti esiin, kun yhteiskunnallinen eriarvoisuus, polarisaatio ja kokemus ulkopuolisuudesta ovat lisääntyneet esimerkiksi taloudellisten erojen kasvun, työelämän epävarmuuden ja esimerkiksi voimakkaan maahanmuuton seurauksena.
“Nyky-yhteiskunnassa on paljon isoja kasvusuuntia, jotka uhkaavat ihmisten osallisuuden kokemusta ja luovat pohjaa sille, että yksilön on helpompi jäädä ulkopuolelle. Tietysti meillä on tässä ollut myös koronapandemia, jonka vaikutuksia ja todellista hintaa emme vielä tiedä, mutta se tulee joka tapauksessa vaikuttamaan pitkään”, sanoo Jokinen.
Digitaalisten ratkaisujen ja palveluiden avulla voimme helpottaa ja järkeistää monia arkisia toimintoja, mutta myös niiden vaikutus yksilöön ja sitä myötä kokonaisuuteen puhuttaa. Kun ihmiset eivät ole enää niin paljon fyysisesti tekemisissä toistensa kanssa, saattaa se etäännyttää osallisuuden tunteesta. Kasvokkain tapahtuvien kontaktien väheneminen voi myös heikentää tunnetta arjen tuesta ja minimoida vuorovaikutusta, joka monesti pitää mukana yhteisöissä.
“Varmasti digiaika ainakin nostaa riskitasoa osattomuuden kokemuksesta, kun et pääse kohtaamaan työkaveria kasvokkain ja spontaanit keskustelut työpaikoilla ovat vähentyneet. Monet palvelut ovat myös siirtyneet digiaikaan, kun et pääse kohtaamaan ihmistä, vaan puhut robotille tai chatille. Kyllä sellaiset asiat saattavat nostaa voimattomuuden ja osattomuuden tunnetta. Toisaalta voimme pohtia, miten sosiaalinen media yhdistää, mutta myös aiheuttaa ahdistusta ja eriyttää”, kertoo Jokinen.
Osallisuustyö vaatii rakenteita, resursseja ja innovatiivista otetta
Osallisuus ei ole vain käytäntö, se on myös velvoite. Perustuslaista lähtien eri lait ja säädökset ohjaavat viranomaisia ja erilaisia tahoja toimimaan kansalaisten osallisuuden edistämiseksi. Yhteiskunnassa on nähtävissä isoja kehityssuuntia, jotka ohjaavat ihmisiä etäämmälle toisistaan. Myös monet yleiset ihanteet ruokkivat individualistisia päämääriä, jolloin yhteisöllisyys saattaa joutua kärsijän rooliin. Onkin tehtävä entistä enemmän työtä, jotta osallisuuden paikkoja syntyy.
“Kaikki lähtee yksilön tekemisistä: välitetään lähimmäisistä ja naapureista, kysellään mitä ihmisille kuuluu ja pyydetään mukaan. Meidän pitää kuitenkin myös pystyä luomaan lisää osallistumisen paikkoja henkilöille, jotka ovat vaarassa pudota ulkopuolelle. Tiedämme, että osallistuminen ei vielä takaa osallisuuden kokemusta, mutta mitä enemmän erilaisia osallistumisen mahdollisuuksia ihmisille tarjotaan, sitä todennäköisemmin he kuitenkin jostain saavat hyviä kokemuksia. Järjestöillä ja kolmannella sektorilla on tässä todella merkittävä rooli ja me voimme korkeakouluna olla siinä kehitystyössä mukana”, Jokinen toteaa.
LAB-ammattikorkeakoulussa tehdään runsaasti yhteistyötä hyvinvointialueiden, yksityisten toimijoiden sekä järjestöjen kanssa, jotta erilaisia keinoja ja väyliä osallistumiseen olisi tarjolla. Järjestöillä ja muilla toimijoilla on vahva käytännön kompetenssi toimia haavoittuvassa asemassa olevien osallisuuden edistämiseksi. Korkeakoulu taas tuo mukaan hankeosaamista ja innovatiivista otetta.
“Voimme olla toimijoiden tukena siinä, että lähdetään projektien kautta kehittämään uudenlaista toimintaa ja osallistumisen tapoja. Kehittämistä tehdään nimenomaan yhdessä kohderyhmän kanssa, jolloin saadaan luotua tarpeen- ja ajanmukaista toimintaa. Järjestöillä ja muilla toimijoilla on vahva käytännön kosketus, ja me pystymme omalta osaltamme tuomaan teoriaa ja uudenlaista näkemystä. Hankerahoitusten avulla voidaan saada lisäresurssia ja kehittää yhdessä osallisuustyötä”, sanoo Jokinen.
Osallisuus tapahtuu ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa. Se vaatii rakenteita, tahtoa ja arjen pieniä tekoja. Kun ihmisillä on mahdollisuus osallistua ja tulla kuulluiksi, rakentuu vahvempi yhteiskunta, jossa jokaisella on paikka ja merkitys.
